keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Pop up toimintaa uudessa normaalissa

Covid-19 vaikuttaa edelleen arjessamme suun terveydenhuollossa. Arki on muuttunut ja sopeudumme tähän uuteen normaaliin. Tauon jälkeen otimme Toivakan hammashoitolassa pop up vastaanoton esille. Saimme aikaisemmin Toivakkaan suuhygienistiksi ihanan suulähettiläs Sallan. Hårdhin Salla ei ollutkaan aikaisemmin työskennellyt liikuteltavalla Smart-port suunhoitoyksiköllä. Pistin Sallan testaamaan popparia ja kartoittamaan sen hyvät ja huonot puolet.Kävimme näitä sitten yhdessä läpi, olisikohan jossain kehitettävää tai millä ominaisuudella pärjäämme.
Sallan vastaanotolla oli eri-ikäisiä potilaita. Päivän aikana potilaille tehtiin tarkastuksia, hoidon tarpeen arvioita, ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä sekä anti-infektiivistä hoitoa käsi-instrumenteilla. Pääpiirteittäin toiminta onnistuu kuten kiinteällä hoitoyksiköllä. Valitettavasti hyvä ergonomia työskennellessä ei toteudu hoitotuolin säätöjen ollessa minimaaliset. Potilaan saa asetettua hoitotuoliin hyvin alaleukaa tutkiessa, mutta yläleuan tutkiminen on hankalampaa. Ylhäällä on kuva Sallan hyvästä työasennosta alaleukaa tutkiessa ja alhaalla kuva Sallan huonosta työasennosta yläleukaa tutkiessa. Hoitotuolin ergonomiaa työntekijän kannalta kehitämme, jotta työskentely pop upissa olisi mahdollisimman ergonomista.
Aikaisemmin, kuten myös nyt, on tullut esille, että kohdevalaisin Sun-Led on todella tehokas. Salla kehui myös valaisinta ja näppärää sensoritoimintoa, jolla valon saa päälle ja pois heilauttamalla kättä sensorin edessä. Lapsetkin ovat pitäneet minua taikurina, kun olen käyttänyt tätä toimintoa ennen kuituvalotarkastusta :) Salla huomasi myös saman kuin minä, että kompressorin ja imun ääni ovat kovat. Kuulosuojaimet tulevat tarpeeseen ja tarvittaessa potilaalle on tarjota myös kuulosuojaimet. Imupullo täyttyy melko nopeasti ja sen huoltaminen päivän aikana vie aikaa, tämä täytyy huomioida potilasajoissa. Laitteiston asettelu oikealle etäisyydelle ja kohdalle vaatii pohtimista. Salla tekee vasenkätisesti töitä. Smart-port on aseteltu kuvissa Sallan työskentelyä ajatellen. Kolmitoimiruiskun kiemurainen letku meinaa olla kömpelö käyttäessä. On hienoa, että meillä on liikuteltavan suunhoitoyksikön mahdollisuus työskentelyyn ajoittain, kun huoneresurssia ei ole hammashoitolassa muuten. Kaiken maailmantilanteesta johtuvan muutoksen ja sopeutumisen keskellä työilmapiiri on viisirinkin takana iloinen ja potilaita auttava. Kiitos Sallalle ja hammashoitaja opiskelija Emilia Poikolalle kuvissa esiintymisestä.

torstai 16. huhtikuuta 2020

Korona

Suomessa ja maailmalla on erikoinen, kaiken seisauttava tilanne. Myös pop-up on lopettanut toimintansa hetkeksi, toivottavasti vain hetkeksi.
Koronan vuoksi peruutamme kiireettömät potilasajat. Akuutit ja puolikiireelliset hoidamme Seututerveyskeskuksen alueella osissa toimipisteitä. Koronan väistyessä jatkamme taas töitä potilaiden parissa, nyt on aika tehdä ns. taustatyötä sekä mahdollista pandemiatyötä.
Happiness is . . . a sunny spring day | phunnyfotos | FlickrTämä hammashoitaja toivottaa kaikille terveyttä ja aurinkoista kevättä kaikesta huolimatta!





tiistai 6. marraskuuta 2018

Pop up muistoja








Tällä hetkellä meidän pop up toiminta on katkolla. Erilaisissa tiloissa on oltu ja eri säissä :)
Toiminnalle sopiva tila on etsinnässä, joka palvelisi etenkin Toivakan koululaisia. Kankaisten koululla jatkamme toimintaa noin kahdesti vuodessa, sinne olemme aina olleet tervetulleita.
Palataan bloggailuun, kun jatkosta tietoa. Mukavaa joulun odotusta!






maanantai 23. huhtikuuta 2018

Iloa arkeen Toivakassa


Tovi vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Pop upin kanssa ollut ylä- ja alamäkeä tässä välillä, tasaista menoa suurimmaksi osaksi kuitenkin :). Tila-asiat ovat meinanneet tuottaa tuskaa, mutta nekin ovat selvinneet.
Lauantaina 14.4. meidän Toivakan suunth oli mukana kunnan järjestämässä Iloa arkeen- hyvinvointitapahtumassa. Väkeä kävi oikein hyvin näin pieneksi pitäjäksi. 
Ohjasimme ihmisiä suun välineiden käytössä ja olimme saaneet tosi ihanasti näytteitä ja välineitä sponsoreilta. Kiitos Cloetta, Fazer, Oral-B, Orkla, Plandent ja Tamro .

 


Liikuteltava hammashoitoyksikkö oli esillä tapahtumassa paikassa, missä se minulla on käytössäkin normaalisti. Ihmiset kävivät vapaasti sitä katsomassa ja testaamassa.


Ja mitä olisi suun th:n tapahtuma, missä ei keskusteltaisi ja mietittäisi makeiden juomien sokerimääriä. Tätä varten väsäsin sokeritaulun. Kyllä konkreettinen sokerimäärä juoman alla vain havainnollistaa kaikkein parhaiten.


Perinteistä arvontaa emme halunneet järjestää vaan hymyä vastaan pääsi osallistumaan arvontaan. Toivakkalaisia hymyjä kertyi päivän aikana lähemmäs sata. Iloista väkeä Toivakassa.





torstai 15. kesäkuuta 2017

Kaiken kansan suu - vauvasta vaariin

Suomen kesä on lyhyt ja olihan meidän kehiteltävä kesään tapahtumaa ja hyödynnettävä aurinko (vesisade), lämpö (koleus) ja ihmisten lomailu ;). Idea uimarannalla tapahtuvaan pop uppailuun tuli toisaalta, mutta hyvää ideaa alettiin kehittämään. Kiitos Reetan äiti :)


Kesäkuuhun ei osunut meille sopivaan ajankohtaan mitään toista tapahtumaa Toivakassa, mutta pienellä riskillä päätimme pitää oman häppeningin keskellä Toivakkatalon isoa aukiota. Kansalaisethan tykkäävät ilmaisista ämpäreistä, mutta niiden tilalle saimme mukavasti maksuttomia näytteitä ja kivat palkinnot kävijöiden kesken. Kiitos tukijoille Toivakan apteekki, Johnson & Johnson, Colpal, GSK, Xylimind Oy, Fennogate, Tamro Oy ja Bonyf. Toivakan kunnalle kiitos, kun saimme asettua esille!


Suunnittelu sujui jouhevasti. Isompi homma olikin sitten muistaa kaikki tarvittavat tarvikkeet kerätä mukaan ja eipä tuo pieni homma ollut niitä järjestää esille. Katoksen pystyyn laittaminen oli verrattavissa palapelin tekoon. Kiitos Suomen kesän tällä kertaa aurinko paistoi ja lämmin oli!
Pieni jännitys oli, että kuinka saamme ihmiset luoksemme, mutta kenties ilmoitustaulumainokset, some ja puskaradio laittoivat ihmiset liikkeelle ja paikalla oli jatkuvasti väkeä.


Ihanan reippaita, uudesta innostuneita ihmisiä uskaltautui liikuteltavan yksikön kyytiin katoksen alle ja shg Reetta teki tarvittaessa hoidon tarpeen arviota sekä sähköharjaputseja.

 







Toivakan paikallislehti teki meistä kivan jutun. Hienosti tiivistetty meidän aikomukset päivän suhteen. Tuoda tutuksi suunhoito ja se, että ei me niin jännittäviä ihmisiä ollakaan.


Juhannuksen jälkeen torstaina pidämme vielä toisen samanmoisen päivän, tervetuloa :)














maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kokemuksia

Aika hurahtanut nopeasti ja blogin päivittäminen jäänyt. Töitä olen kuitenkin tehnyt pop-upin parissa noin kerran viikossa. Nyt voisi jo tällä kokemuksella kertoa, miltä tuntuu tehdä hammashoitajan töitä liikuteltavalla yksiköllä. Ensi kuussa tulee täyteen puoli vuotta tätä kokemusta.


Minulta onkin kyselty kokemuksia eri puolilta Suomea ja mieluusti olen antanut omista kokemuksistani infoa, vaikkakin tuota kokemusta ei ole vielä kertynyt ihan mahdottoman paljon. Suun terveydeksi-lehdessä oli lyhyesti asiaa-palstalla juttu meidän pop-upista.



Positiivisena juttuna olen liikuteltavaa hammashoidon yksikköä pitänyt. Muihin liikuteltaviin yksikköihin en ole törmännyt, joten vertailua jonkun muun merkin kanssa en kykene tekemään. Minun käytössä Smart-Portista löytyy kaikki tarvittava, jopa liikaakin, koska hammaskivenpoistolaitetta ei tule käytettyä, käsi-instrumentit riittävät. Tämä siis hammashoitajan näkökulmasta. Suuhygienisti taas kiittelisi, että koneessa on ultraääni. Niin ja kaipaahan yksikkö lisäimun erillisenä, jotta onnistuu pinnoittaminen. Ja hammaslääkäri kaipaisi turbiiniporaa. Hammashoitajalle varustus on hyvä.


Entä sitten toimivuus, käytännöllisyys. Imun kanssa oli hankaluuksia, mutta tämä johtui vaahtoavasta imun desinfiointiaineesta. Ongelmaan sain vastauksen nopeasti suoraan Instagramin kautta, kun en osannut muulla tavalla lyhentää kuvaamaani videota kuin tuossa palvelussa. Laitoin videon vähän niin kuin vahingossa omille sivuilleni ja laitoin siihen #bprswiss #smart-port. Eipä aikaakaan, kun sain vastauksen Instaan suoraan Bprswissiltä. Yllätti täysin, että sain yhteyden sitä kautta ja ohjeet, kuinka korjata vika. "Huudatinkin" imuria ilman vettä puoli tuntia, jolloin vika poistui ja vaihdoin desinfiointiaineen ei-vaahtoavaan. Tässä video, josta käy ilmi, kuinka imu reagoi vaahtoavan desinfiointiaineen kanssa.


https://www.instagram.com/p/BPxC06Dj5OR/?r=wa1


Nyt imu on toiminut hyvin ja imuteho on verrattavissa normi imuun hoitolassa. Ääni on vain moninkertainen ja tähän pulmaan olinkin keksinyt suojaimet korville sekä potilaalle että hoitajalle. Imun letkua kyllä kehittelisin jostain joustavammasta putkesta, on melko jäykkä käyttää. Ja olisihan se mukavampi heittää imun jätepullo pois suoraan tyhjentämättä sitä, esim. jonkinlainen pussisysteemi.


Mikromoottori on toiminut niin kuin kuuluukin. Säädintä napsauttamalla saa vedet pois ja taas päälle. Kierroksia saa muutettua helposti halutessa.


Kolmitoimiruiskussa olisi näppärää, että voisi käyttää sitä "kolmantena kätenä" eli sillä voisi siirtää vetämällä poskea edestä, mutta puustin kärki pyörii eikä siitä saa lisätukea. Aseptiikka/hygienia-intoilijana toivoisin, että puhtaan veden pullon voisi laittaa ainakin desinfioivaan pesukoneeseen, jos ei autoklaaviin. Kylmästerilointi on niin last season-juttu.


Smart-Portin laatikosto yksikön alla pienine koteloineen on aivan ihana, saat lajiteltua tarvittavat välineet sinne järjestykseen.


Potilasvalo on HYVÄ, kirkas siis. Potilastuolikin toimii, mutta hieman käsivoimaa se kaipaa, jotta saat painettua tuolin nojaa alas samalla, kun potilas nojaa.


Nyt sitten, jos joku kysyisi, antaisinko pop-upin pois, niin enpä luopuisi. Olen saanut potilasjonojani hillittyä ja vaihtelua työhöni.















maanantai 30. tammikuuta 2017

Pinnoitusta pop-upilla

Tällä hetkellä olen pinnoittanut muutaman hampaan pop-upia käyttäen. Onhan se erilaista kuin kiinteällä koneella tehden, mutta yllätyin, kuinka kaikki sujuikin ihan ok.


Tässä lista, mitä tarvitsen pinnoitukseen Smart-portilla työskennellessä:


  • instrumentit (kasettiin pakattuna)
  • kulmakappale puhdistusharjalla
  • kolmitoimiruiskun kärki
  • kannettava imu (Minimax-VAC), jotta saat käyttöösi tehoimun sekä pienemmän syljenimun esim. alaleuan imulle
  • alaleuan syljenimu+välikappaleholkki
  • yläleuan syljenimu
  • tehoimun kärki
  • valokovettaja suojalevyllä. Itse päädyin Valon johdottomaan valokovettajaan, johon vaihdetaan ladattavia pattereita sekä olen tyytyväinen sen kolmen sekunnin kovetukseen.
  • etsausgeeli
  • PrimaDry tarvittaessa
  • pinnoiteaine
  • purentafolio
  • mahdollisen korotuksen hiontaan poranteriä


Olen tykännyt käyttää pinnoittaessa myös Fujin Triagea, mutta koululle tarvitsisin sekoittajan, jotta sitä voisin siellä käyttää.


Aikaisemmin olimme jo shg Reetan kanssa nostaneet potilastuolin säädöt ylimpään, joten tämä vaikutti positiivisesti ergonomiaan. Näkyvyys parantui myös yläleukaan niskatyynyä kallistelemalla. Miinuksena pinnoitusta tehdessä on melu. Kaksi kovaäänistä imuria huutaa molemmilta puolilta. Mutta ei hätää, koska huomasin tämän jo ennen pinnoituksien aloittamista, otin mukaan hammashoitolasta sekä potilaalle Peltorit kuulosuojaimiksi että itselle kuulosuojaimet. Lapset eivät olleet yhtään ihmeissään, kun annoin suojalasien lisäksi kuulosuojaimet :)